Lappeenrannassa Sinkkonen-Lustigin baaritiskillä 7.-8.4.2010
Yhden tähden ilta –kiertue starttasi lopultakin. Alkuperäinen ajatukseni kiertueesta oli se, että kierrän vain paikkoja joissa on mukava keikkailla. Ensimmäisen illan jälkeen olen sitä mieltä, että ajatus oli loistava.
Osmo´s Cosmos baarissa aistii sen, että ravintoloitsijoilla on itselläänkin muutamia tuhansia keikkoja takana.. Kyse on pienistä asioista ja eleistä joista esiintyjälle tulee tervetullut olo. Takahuonetarjoilu, lavatekniikka ja kaikki jutut toimivat viimeisen päälle ja lisäksi vaikutti siltä, että keikkaani oli oikeasti odotettu.
Väkeä valui paikalle oikein mukavasti. Illan aloitti Panu Kärri joka omaa hyvää hyvyyttään isännöi soolokiertueeni kaksi ensimmäistä iltaa. Sitten olen omillani.
Keikka oli oikein rennonletkeä. Oli mukava jutella omien vanhempiensa seksielämästä sairaalloisen kiinnostuneen Lauri Tähkä –fanin kanssa. Nuori pariskunta eturivissä ja yksinäinen lappeenrantalainen antoivat myös oman säväyksensä esitykseen. Illan huipennukseksi muodostui se kun oman yrityksensä pilkkikilpailuista palanneet kaverit halusivat kuulla Pilkkijuttuni, jolla olen omaa komiikkaani taannoin aloitellut. Toivottavasti juttua ei enää ikinä tarvitse kertoa uudelleen.
Päällimmäiset fiilikset aloituskeikasta ovat erittäin hyvät. Tunnelma oli leppoisa ja lämmin, mutta jatkossa yleisö ja tilaisuuden järjestäjä voisivat tuoda hieman vähemmän jallua lavalle. Viimeiset jutut kun tänään olivat epätoivoista taistelua nousuhumalaa vastaan. Omasta mielestäni voitin.
Tänään isken Lappeenrantaan katsellaan mitä tapahtuu. Kirjoitan jälkeenpäin keikkaraportin jos jaksan.
PJ
Lappeenrannan Mustolassa 9.4.10
Kiertueen kakkoskeikka Lappeenrannan Old cockissa on takana. Tupa oli täynnä ja lavaa koristi minun upouusi ”Yhden tähden ilta” -taustakankaani. Kangas oli muuten hieno, mutta ei pysynyt seinällä Kärrin Panun mielettömistä teippivirityksistä huolimatta. Teen siitä seuraavalle keikalle viitan.
Keikan tunnelma oli hyvin erikoinen. Ihmiset nauroivat ja jopa taputtivat jutuille auliisti, mutta kukaan ei puhunut minulle. Oli outoa yrittää jutella ihmisille, jotka eivät sanoneet sanaakaan takaisin. Ymmärrän kyllä, että kysymykset olivat aika vaativia. Kysyin esimerkiksi ikää ja ammattia. Ei keneltäkään voi vaatia, että tuollaisiin kysymyksiin osaisi vastata.
Toki joukosta erottui jälleen illan aikana muutama erikoinen hahmo. Tullivirkailija jonka tarkastukset ovat yllättävän pahoja, Olli Lindholmia fanittava laatoittaja, eläkkeellä oleva hoitaja, rumpaliksi haluava koneinsinööri ja varsinkin tyhmä tarjoilija saivat suuren roolin illan esityksessä. Kaarretien kellarin tapahtumistakin puhuttiin, mutta niitä ei uskalla julkisesti levitellä. Vanhan lappeenrantalainen sanontahan kuuluu: ”Mikä tapahtuu Mustolassa, kerrotaan vain Old Cockissa.”
Eilisen keikan hyvyyttä en osaa arvioida. Se ei missään tapauksessa ollut katastrofi, mutta ei myöskään tajuntoja räjäyttävä yhteisöllinen orgasmi jollaista Old Cockin kellarissa ei koskaan ennen ole koettu. Se oli vain keikka, joka sisälsi monta hyvää ja monta hieman vaivaannuttavaa hetkeä. Toivottavasti porukka tykkäsi.
Tänään on edessä todellinen seikkailu. Suuntaan kulkuni Tikkalan kassan baariin ja yövyn erään paikallisen basistin saunamökissä. Nyt ollaan niin aidossa Suomessa, että melkein pelottaa. Harva esiintyjä haaveilee keikasta Tohmajärven syrjäkylällä. Minä haaveilen. Arvostan Kassan baarin nurkkapöydän todella paljon korkeammalle kuin jonkun Sedulan vippikopin. Tikkalassa on rehellinen meininki, jollaisesta minä tykkään. Katsotaan illalla tykkäävätkö Tikkalan ihmiset minusta.
PJ
Rock and roll bowling tournamentin tuoreena hopeamitalistina 12.4.10
Yhden tähden illan ensimmäinen viikko on nyt takana. Edellisen blogin jälkeen olen keikkaillut Tikkalassa ja Tampereella.
Tikkala tuo 400 asukkaan kylä Tohmajärven perukoilla on kyllä elämyksellinen paikka. Veskun Valinnan alakerrasta löytyy kylän ainoa ravintola Kassan baari. Baarin merkityksestä kylälle kertoo se, että keikkaani katsomassa oli varmaan lähes 20 prosenttia kylän väestöstä.
Yleisössä kaikki tunsivat toisensa, joten turhaa jäykkyyttä tilaisuudessa ei ollut. Kaikki paikallaolijat työvuorossa olleita tarjoilijoita myöten huutelivat koko esityksen ajan vapautuneesti joko minulle tai omille tutuilleen. Keikasta muodostui todellinen koominen versio yhteislauluillasta.
Paikalla oli edustettuna kaikki pikkukylän tärkeimmät hahmot. Tutustuin kunnanjohtajaan, opettajaan, sähkömieheen, hortonomiin, verotarkastajaan, harrastajateatterin porukkaan ja moniin muihin. Todellista ammattitaitoa osoitti psykiatrinen sairaanhoitaja. Hän aina välillä pyysi yleisöä rauhoittumaan, että saisin kerrottua illan aikana edes yhden jutun. Ammattilaisena hän tajusi, että esiintyjän psyyke oli hyvin lähellä vaurioitumista tikkalalaisten huutojen rumputulessa.
Tätä kirjoitustani Tikkalasta ei pidä käsittää väärin. Vaikka illan keikka oli lähempänä ihmiskoetta kuin stand up –esitystä niin minulla oli oikein hauskaa. Ihmiset eivät huudelleet pahalla vaan siksi, että yhdessä läpän heittäminen oli heistä hauskaa. Piti vain hyväksyä se, että minun tehtäväni on vain varovasti ohjailla tilaisuutta eikä yrittää tuutata ilmoille mitään omia täysin tilanteen ulkopuolelta kumpuavia juttujani.
Esityksen päätös oli myös taattua Tikkalaa. Ravintolan rahaston hoitajan pöydästä nousi mies, joka kaatui suoraan pää edellä jalkoihini ja jäi siihen tajuttomana makaamaan. Ymmärsin tästä pienestä vinkistä, että voi olla turhaa enää esiintyä näille ihmisille.
Keikan jälkeen minulle esiteltiin erikoisimmat jatkovaihtoehdot ikinä. Sain kuulla, että voimme mennä joko Nesteelle laulamaan karaokea tai kunnanjohtajan luo syömään patonkia. Kunnanjohtaja voitti.
Tikkalasta matka jatkui Tampereen YO-talolle.
Meininki Tampereella tuntui Tikkalan jälkeen normaalilta. Oli mahtavaa kun sali oli muutamaa hajapaikkaa vaille täynnä ja vastaanotto esiintyjälle lämmin.
Puhuttiin Ville Niemisestä, tuosta Tampereen jääkiekon Marja Tiurasta. Pureuduttiin perhoskoiran ja beaglen omituiseen sekoitukseen. Eturivissä oli virtsaamiseen intohimoisesti suhtautuva nainen, Suomen katu-uskottavimman näköinen kitaristi, rikas ekonomi ja oluttaan raivoisasti vartioinut hahmo jonka ammattia en enää muista. Mokoman Tampereen keikkaa tuli mainostettua vähintäänkin tarpeeksi.
Esitys oli omasta mielestäni tasaisen onnistunut. Pituus pysyi paremmin hallussa kuin aikaisemmilla keikoilla. Hirvittävästi ei rönsyilty epäolennaisuuksiin vaan homma pysyi suhteellisen tiukasti paketissa. Tai sitten se vain tuntui Tikkalan jälkeen hallitulta.
Ennen keikkaa olin todella väsynyt. Koko päivä oli mennyt junassa ja viikon aikana kertynyt univajekin vaikutti. Kuitenkin yleisö antoi lavalle hyvin energiaa ja esiintyminen jotenkin pelasti ainakin minun päiväni. Kaikin puolin jäi jälleen kerran Yo-talon meiningistä hyvä fiilis. Siellä on mukava yleisö ja mahtava henkilökunta.
Illan Mokoman keikka houkutteli minua Pakkahuoneelle, mutta pysyin lujana ja matkustin kotiin. Täytyi saada nukuttua ennen sunnuntaista Rock and Roll Bowling tournamenttia. Sieltä tuli hopeaa.
PJ
Vielä viikko kiertuetta jäljellä 19.4.10
Yhden tähden iltojen keskimmäinen viikko sujui vaihtelevissa merkeissä.
Pääsin seinäjoella korkkaamaan Duunin remontoidun kellarin. Paikka oli kyllä tosi tyylikkään näköinen ja oli hienoa olla ensimmäinen esiintyjä uuden Betty Boop -taustakuvan edessä.
Keikalle tuli paljon porukkaa. Väki oli yllättävän vietereissään vaikka keikka oli keskellä viikkoa. Alkutahdit esiintymiselle löivät kaksi lavan vierustalle parkkeerannutta vielä toistaiseksi tuntematonta muusikkoa. Kaverit kertoivat halustaan tehdä kansainvälisesti menestyvää My chemical romance –tyyppistä musiikkia. Ainakin heidän ja kemikaalien välinen romanssi näytti kukoistavan. Jätkät eivät olleet hetkeäkään hiljaa koko esityksen aikana. Jälkeenpäin he kertoivat tietävänsä, että koomikon työtä helpottaa kun yleisöstä tulee impulsseja. En tiedä lasketaanko impulssiksi se, että huutaa keskenään kavereidensa kanssa taukoamatta noin kahden metrin päässä esiintyjästä.
Sen verran muusikkokaksikko onnistui vetämään huomiotani itseensä, että herpaannuin lavajuomieni vartioinnissa ja joku imuroi ne naamariin kesken toisen puoliajan. Ei ole tuollaistakaan ennen tapahtunut.
Esitys ei noussut koko aikana kovin legendaariselle tasolle. Kakkosviikko olisi voinut alkaa vauhdikkaamminkin.
Seuraavaksi suuntasin Hämeenlinnaan ja Suisto –klubille. Siellä illan aikana esiintyivät lisäkseni Tii nakujalka sekä Radiopuhelimet. Takahuoneessa riitti tunkua, mutta vastaavasti salin puolella oli hyvin tilaa.
Keikan alku oli huonoin mitä minulla on ikinä ollut. Erehdyin kommentoimaan tökeröllä tavalla katsojaa jonka käytös ei johtunutkaan humalasta vaan pitkäaikaisesta ja vakavasta sairaudesta. Tästä olen erittäin pahoillani. Tarkoitus ei ollut paha, mutta toteutus kusahti.
Oma pelihuumori katosi osittain aloitukseen. En päässyt oikein kunnolla yli häpeän tunteesta joka siitä aiheutui. Yleisö kyllä ilmeisesti tajusi tapauksen täydeksi mokaksi.
Esitys kulki hyvin epätasaisesti. Sairaanhoitajan ja sähkömiehen suhde sekä kaverille väkisin lahjaksi annettu tatuointi nousivat illan puheenaiheiksi. Olen nykyisin ollut sen verran harvoin Hämeenlinnassa, että olisin mielelläni tehnyt paremmankin keikan. Ei se aina vaan onnistu. Eräs katsoja totesi, ettei minulta puuttunut muuta kuin energia ja motivaatio. Motivaation puutetta en tunnusta. Muuten en keikan tasoa kyllä puolustelekaan.
Lauantaina oli Turun Klubin vuoro. Nyt oli mielestäni aika kääntää iltojen taso jälleen nousuun.
Turussakin oli lisäkseni bändejä. Samalla lavalle kanssani esiintyi Shine (toivottavasti muistan nimen oikein) ja kerrosta ylempänä Viikate.
Shinen jätkien kanssa jaoin saman takahuoneen. Nuoret soittajapojat olivat hyvin innostuneita komiikasta. He katsoivat takahuoneessa Ricky Gervaisin Famea tietokoneelta ja suuntasivat juuri ennen keikkani alkua hotellille. En väitä olevani Gervaisin tasolla koomikkona, mutta luulisi stand upin ystäviä kiinnostavan laji myös livenä. En kuitenkaan masentunut vaan kostin. Shinen keikan aikana kuuntelin takahuoneessa Metallicaa ja join bändin kaljat.
Omalta osaltani Turun keikka oli varmaan viikon paras. Ihmetytti vain jälleen kerran miten humalassa ihmiset tulevat komiikkaa katsomaan. Ensimmäisellä puoliskolla asia ei haitannut. Silloin meno oli aivan hallinnassa. Paikalla oli yhdessä polttareitaan viettävä tuleva aviopari joihin show enimmäkseen kiinnittyi.
Tauon jälkeen eturiviin sitten hiipikin sellainen synttäriseurue, että ilman heitä olisin pärjännyt. Muut porukasta olivat harmittomasti humalassa, mutta lihaksikkaalla palomiehellä nousi huomiontarve oikein kunnolla pintaan. Mahtavaa esiintyä kun lähin katsoja kommentoi keikkaa noin kahden sanan välein. Siinä yksi ihminen vie suuren osan keikkanautinnosta kaikilta muilta katsojilta. Harvoin olen keneenkään niin puhtaasti hermostunut kuin tähän sankariin.
Luullakseni Turun ilta oli kuitenkin ihan ok. Ainakin kaverit kehuivat keikkaa. Yö huipentui siihen, että minut kutsuttiin todelliseen herrasmiesseuraan. Sain nimittäin osallistua Viikatteen valkoviiniklubin kokoukseen. Mahtavaa oli.
Nyt siis alkaa kiertueen viimeinen viikko. Tänään kävin Voicen haastattelussa. Huominen menee Jyväskylässä tulevan Jokikalastus –ohjelman suunnittelupalaverissa. Sitten on keikat Raahessa, Kemissä, Oulussa ja Kuopiossa. Tuhkatilanne vaikuttaa siltä, että tutustun kauniiseen Suomeemme junan ikkunasta käsin katsellen.
PJ